perjantai 19. tammikuuta 2018

To be, or not to be


Oho, blogi on vielä elossa :D Muistin, että tällainenkin on tullut joskus tehtyä, joten ajattelin  nyt jotain tänne raapustaakin. Blogin merkitys ei tosin muutu ja yritän pitää kontekstin edelleen opiskelussa, mutta vähän myös päivittelen itsestäni kuulumisia.

Tovi on tosiaankin vierähtänyt edellisestä tekstistä ja paljon asioita on ehtinyt tapahtua niin omalla urallani kuin ilmailun sarallakin. Tärkein asia  on kuitenkin se mihin olen alusta asti pyrkinytkin, eli liikennelentäjäksi. Muistan sen tunteen kuin eilisen päivän kun sain sähköpostissa onnitteluviestin tyyppikurssipaikasta Norralle. Vihdoinkin koitti se aika, jonka eteen on viimeiset vuodet nähty niin paljon vaivaa. Vihdoinkin koitti se aika, jolloin skeptisyys sai kenkää ja riskit alkoivat tuottaa tulosta. Vihdoinkin sai huokahtaa helpotuksesta ja todeta pahimman olevan takana.

Se ensimmäinen duuni on jokaiselle lentäjälle kuin lotto voitto. Tosin en ole lotossa koskaan voittanut muuta kuin 4 oikein, mutta jos voittaisin pääpotin niin veikkaan, että menisi yhtä lailla tunteisiin. Meille on aina sanottu, että kun sen jalan saa oven väliin niin silloin ei ole enää paluuta. Oli se ensimmäinen lentoyhtiö tai lentokone mikä tahansa niin sen jälkeen voi olla jo rauhassa tulevaisuuden suhteen sillä töitä tulee aina olemaan. Fiilis on väistämättä erittäin epämiellyttävä olla valmistunut lentäjä ilman työpaikkaa. Kukaan ei voi luvata milloin pääset töihin vai pääsetkö koskaan. Mutta miksi et pääsisi? Ennusteet ovat aina povanneet kovaa lentäjäpulaa ja niin se on joka kerta toteutunut. Edellinen maailmantaloudellinen lama tosin vei uskon kaikilta lentäjiltä ja toiset odottivat pahimmillaan jopa 7 vuotta ensimmäistä lentäjän pestiä. Nyt saatat istua jo lentoyhtiöiden testattavana ennen kuin ehdit edes valmistua lentokoulusta. Näin ne ajat vaan muuttuu, mutta onneksi parempaan suuntaan.

Itsekin olin pari vuotta hieman sivustakatsojana. Olin jo tosin tehnyt itselleni selväksi etten aio pysyä pois ilmailualalta vaikkei töitä heti tulisikaan. Jollakin tapaa olisi pidettävä siivestä kiinni kunnes pääsisin isojen poikien joukkoon. Puolitoista vuotta vierähti Helsinki-Vantaalla rakkaassa ympäristössä, tosin väärällä puolella ikkunaa. Pidin silloisesta työpaikastani kun sain olla ihmisten kanssa tekemisissä ja näin paljon lentokoneita ja lentäjiä. Haaveet olivat koko ajan läsnä ja niistä osasi pitää kiinni. Katselin lentäjien työmarkkinoita aina silloin tällöin ja huomasin kyllä selkeää elpymistä alalla kun lentäjien tuntivaatimuksia alettiin laskea ja halpalentoyhtiöt aloittivat maltilliset rekrytoinnit. Silloin olin jo päättänyt lähteä opiskelemaan lennonopettajaksi, jotta saisin kerättyä arvokasta lentoaikaa ja samalla saisin pidettyä kelpuutukset ja lentotaidot yllä. Opekelpparit sain suoritettua Englannissa erittäin laadukkaassa lentokoulussa, jonka jälkeen aloitin heti opettajan työt Aeropolella. 

Kuvassa meikä edustaa Aeropolea
lentonäytöksessä kesällä 2016.
Aeropole on tällä hetkellä Suomen suurin yksityinen lentokoulu ja Helsinki-Malmin suurin toimija. Sen tavoite on tarjota Pohjois-Euroopan parasta lentokoulutusta ja se luokitteleekin itsensä Premium-lentokouluksi. Halpa se ei kylläkään ole vaan ehkäpä kallein lentokoulutuksen mittapuulla. Toisin kuin muissa oppilaitoksissa kurssin koko on Aeropolella 1 henkilö, eli jokainen voi aloittaa lentokoulutuksen kun itselleen sopii kunhan läpäisee soveltuvuustestit. Lisäksi Aeropolen Cadetti-ohjelmaan kuuluu kiva bonus. ;) Mikäli haluat Aeropolelle opiskelemaan niin voit laittaa minulle yksityisviestiä niin kerron enemmän meidän koulusta ja opetuksesta.

Jokaisessa lentokoulussa on toki omat hyvät ja huonot puolensa. Patrian ja SIO:n valttikortit ovat yhteistyökurssit lentoyhtiöiden kanssa (SIO = Finnair, Patria = Norra & Finnair), mutta heidän koulut sijaitsevat Tampereella sekä Porissa ja kurssien koot ovat rajoitettuja. Aeropolen valtti on taas sijainti Malmin lentoasemalla ja parilla muulla paikkakunnalla sekä mahdollisuus aloittaa kurssi oman aikataulun mukaan. Lisäksi yksityiset lentokoulut tarjoavat mahdollisuutta opiskeluun mikäli et tule valituksi esim. Patrialle tai SIO:lle. Se, ettei läpäise testejä yhdessä koulussa, ei välttämättä kerro sopimattomuudesta ilmailualalle vaan siitä että muut hakijat sopivat ehkä paremmin yhtiön kriteereihin tai heillä on enemmän kokemusta jostakin osa-alueesta. Valmistuttua lentokoulusta kaikilla oppilailla on loppujen lopuksi sama lupakirja ja samat edellytykset edetä lentäjän ammatissa. Lähes kaikki lentäjät työllistyvät ennemmin tai myöhemmin valmistuttuaan lentokoulusta.

"No kannattaako nyt lähteä opiskelemaan?"
Sama kysymys toistuu vuodesta toiseen. Asiaa voisi tarkastella hyvin monelta kantilta, mutta kyse ei taida loppujen lopuksi olla mistään muusta kuin omasta riskinottokyvystä. Kukaan ei tule koskaan lupaamaan sinulle töitä ellei kyse ole nimenomaan ohjelmasta, jossa valmistut suoraan lentoyhtiön perämieheksi kuten Finnairin MPL ohjelma. Ei edes SIO:sta valmistuneet ole aina työllistyneet vaikka Finnairin lentokoulu onkin. Jos firma ei tarvitse nii se ei ota ketään. Ala on erittäin suhdanneherkkä ja työpaikat voivat hävitä yhtä nopeasti kuin pieru saharaan. Siitä ei tosin pääse mihinkään, että kysyntä ja tarjonta ovat aina menneet sykleissä ja sama tulee jatkumaan. Vaikka tänään on huutava pula lentäjistä niin huomenna voi olla ovet kiinni. Sitten ne taas avautuvat vuoden tai viiden vuoden päästä. Fakta on myös se, että ilmailu kasvaa rajua vauhtia ja lentäjiä tarvitaan satoja tuhansia lähivuosina. Maailmalla kilpaillaan jo nyt palkoista ja kilpailu on vasta alkutekijöissään. Suuret eläköitymiset ovat vielä edessä päin mikä lisää painetta lentoyhtiöille entistä enemmän. Eli kyse on edelleen siitä suostutko ottamaan pankista lainaa yli 100k€ ilman takeita työpaikasta. Noh... on niitä jotka ovat ottaneet lainan ja työllistyneet ja on niitä jotka jäivät miettimään ja ovat vieläkin muissa hommissa. Ilman riskiä ei ole myöskään tulosta. En rohkaise ketään nyt ryntäämään suin päin pankkiin, mutta asioita täytyy aina tarkastella joka kantilta.

Vaikka sanotaankin, että lentämisen glamour on jo aikoja sitten kuollut niin lentäjän ammatti on edelleen Suomen arvostetuin ammatti puhumattakaan muusta maailmasta. En sano, että lentäminen olisi maailman parasta työtä, mutta en usko että sellaista duunia on olemassakaan. Kaikessa on niin hyviä kuin huonojakin puolia. Se minkä takia itse kuitenkin hakeuduin alalle on liikkuminen paikasta toiseen sekä vaihtuvat työkaverit ja hyvä palkka. En jaksa olla ikinä samassa paikassa pitkään ja tässä ammatissa pääsen matkustamaan eri paikkoihin työn puolesta ja samalla näen aivan upeita maisemia. Duuniporukka on kaikinpuolin mukavaa sillä ilmailussa on hauskoja tyyppejä :) Lisäksi tässä ammatissa on taatusti hyvät liksat, jotka nousevat taulukon mukaisesti vuosittain. Missä muussa duunissa saa tällaisia etuja? :) Toki matkustaminen, hotelliyöt ja epäsäännölliset työajat ottavat omansa, mutta täytyyhän tässäkin hommassa jokin tasapaino olla. Lisäksi työ on hyvin vastuullista ja lentäjän täytyy aina pitää tietotaitonsa ajantasalla erilaisilla koulutuksilla ja testeillä.

Olen kuullut sanonnan, että realismi on suurin tie keskinkertaisuuteen ja olen kyllä huomannut, että se pitää hyvin paikkansa. Jotta voisi tavoitella mahdottomia, täytyy poistua sieltä mukavuusalueelta paikkaan, jossa ne ihmeet tapahtuvat. Päästäkseen sinne on otettava riskejä ja hyväksyttävä, että aina ei voi onnistua. Mutta mikä on vielä pahempaa kuin epäonnistuminen? Se että joskus vanhainkodissa istut ja ajattelet, että kunpa olisin silloin yrittänyt! Jokainen epäonnistuminen on joko opetus tai pettymys, kuinka sen haluaa ottaa, mutta fakta on se, että epäonnistuminen tapahtuu vasta silloin kun olet lopettanut yrittämästä eikä ensimmäisestä vastoinkäymisestä.

Igor

P.S. Kannattaa käydä lentokoulujen avoimissa ovissa. Sieltä saat yleensä vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja monesti pystyy tekemään valintatestit samalla. Aeropolella on 10.2. 12-16 avoimet ovet, jossa olen myös itsekin paikkalla, joten tervetuloa. Soveltuvuustestit pystyy tekemään ilmoittautumalla etukäteen sähköpostilla. Täältä ohjeet ja lisätietoja https://www.facebook.com/events/1463460377085134/.
Mikäli haluat osallistua valintatesteihin omalla aikataululla niin täytä hakemuslomake www.aeropole.fi/atpl.


Patria ja Norra jatkavat yhteistyötä ja seuraavaa kurssia ollaan jo parsimassa kasaan.
https://www.patria.fi/fi/Runwaynorra

SIO:n kursseista sekä MPL-ohjelmista ei ole toistaiseksi tietoa.

0 kommenttia: