tiistai 4. maaliskuuta 2014

VTL 4


Hello!

VTL eli välitarkastuslento numero 4. Kyseessä on koulun sisäinen tarkkari, jonka tarkoituksena on varmistaa, että oppilaan lentotaidot ja osaamiset ovat oikealla tasolla. Tällä kertaa VTL käsitti mittarilentämistä, jota viimeaikoina olen lennellyt. Lento on aika samanlainen kuin kaikki muutkin lennot, mutta se lennetään sellaisen opettajan kanssa, joka ei ole aikaisemmin antanut sinulle opetusta kyseiseen tarkkariin liittyvissä lennoissa. Lento meni suhteellisen hyvin ja ansaitsin kolmannen raidan epoletteihin. Lentotoiminnassa epoleteissa on aina 1-4 raitaa, jotka kuvastavat henkilön virka-arvoa tai esim. koulussa oppimisvaihetta. Normaalisti lentoyhtiöissä 3 raitaa käyttävät perämiehet ja 4 raitaa kapteenit. Meidän koulussa 1 raita tarkoittaa Studen pilottia eli oppilaalla on korkeammat sääminimit ja lupakirjassa lukee SP. Kun oppilas on suorittanut yksityislentäjän lupakirjan eli PPL, hän saa kaksi raitaa. Kolmas raita tulee VTL4 jälkeen. Neljä raitaa löytyykin vain opettajilta eli kolme raitaa on maksimi mitä oppilas voi saada.

Kyseinen mittarilentoblokki meni todella nopeasti. Tuntuu, että vasta aloitin lennot ja nyt se on jo ohi vaikka lentoja tulikin melkein 40 tuntia. Cirrus on todella mukava lentokone ja sillä oli ilo lentää, mutta nyt on aika siirtyä seuraavaan konetyyppiin.

Seuraava vaihe käsittää monimoottorilentämistä ja kalustona toimii Diamond DA42. Diamondista löytyykin jo vähän tuntumaa kun olen käynyt lentämässä yksimoottorisella mallilla DA40. Tästä lisää kunhan alkaa seuraava blocki. Nyt joudun viettämään hieman vapaata opinnoista kun odettelen muita kurssilaisia joiden kanssa jatkan monimoottorivaiheeseen. Vapaa-ajan voi käyttää tietysti hyödyksi ja aion perehtyä uuteen koneeseen sekä monimoottoriteorioihin.

Tässä vielä muutama kuva viimeaikaisista lennoista.

Matkalentokorkeudella voi mainiosti käyttää autopilottia, jotta kapasiteettia vapautuisi muihin tehtäviin. Kättä on kuitenkin hyvä pitää ohjaimella mikäli autopilottiin tulee joku vika niin voi nopeasti reagoida koneen asentoon.
Vaikka ulkona ei sadakaan niin pilvessä saattaa olla jäätävät olosuhteet. Onneksi meidän koneesta löytyy jäänestojärjestelmä niin sillä pystytään lentämään jäätävissä olosuhteissa. Siivenkärkeen jäi kuitenkin hieman jäätä kun glykolineste ei yltänyt sinne asti.

Lennolle on hyvä ottaa aurinkolasit mukaan. Alhaalla ei tule ajatelleeksi, että pilven yläpuolella paistaa aurinko :)

Kajaanissa piti tankata, jotta polttoainetta riittäisi paluumatkalle.

Kajaanin lentoasema
Auringonlasku ja taustalla näkyy ohikiitävä lentokone. Jättövanan perusteella veikattiin Airbus A380:ksi.

Kauniit pilviaallot.



Lähestyminen Helsinki-Vantaan lentoasemalle pimeän aikaan.

Vähiin alkaa käydä koulupäivät. Aika lentää kyllä kuin siivillä... huh!

Kuulemiin :)

- Igor

P.S. Patrialla on 8.3. ilmailupäivä, jossa pääsee tekemään soveltuvuustestejä ja tutustumaan kouluun jne. Lisää koulun sivuilta.

13 kommenttia:

  1. Oletteko saaneet ikinä mitään selitystä minkä takia Patria on Suomen ainoa lentokoulu jossa raitoja käytetään olalla? Yleensä ne ensimmäiset kun ansaitaan tekemällä liikennelentäjän työtä, alkuun läpäisemällä perämies- & tyyppikoulutus (kiinteäsiipisten maailmassa). Lentokoulusta ei olla vielä valmistuneenakaan välttämättä kelvollisia lentoyhtiöön, valitettavasti. Olen itse nähnyt Patrialaisia ruuhkaisessa kirjaston lukusalissa epoletit olalla istumassa. Valheellisen imagon ja "lentäjänä patsastelun" tämä toki mahdollistaa. Hieman samaa ajatusmaailmaa kuin entinen Patrian rekrytointi-/mainosvideo joka alkoi dollarinipun pöytään laittamisella. Ymmärrän toki myös liiketoiminnan lait tässäkin toimintaympäristössä.
    Onnea uraa varten, sitäkin vaaditaan kun niitä ensimmäisiä raitoja koulun ulkopuolella tavoitellaan.
    Terv. toisen koulun kasvatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Ano,

      Emme ole saaneet suoraa selitystä minkä takia epoletit laitetaan olalle, mutta voisin tuoda kyllä oman näkemykseni tähän asiaan. En tiedä mistä päättelit, että Patria on ainut koulu joka käyttää epoletteja koska tietääkseni myös salpauslennolla käytetään niitä sekä melkein jokaisessa ammattilentäjiä valmistavassa oppilaitoksessa ympäri maailmaa. SIO taitaa olla poikkeus näiden joukossa kuten myös koulutuskustannusten osalta.

      Kuten tiedät niin lentäjän työ on vastuullista ja lentäjältä vaaditaan kuria ja aikuismaista vastuullista käyttäytymistä, jotta operointi olisi turvallista sekä ilmailusääntöjen ja hyvien ilmailutapojen mukaista. Tätä ilmailukulttuuria pyritään opettamaan oppillaalle, jotta työn alkaessa hän olisi valmis kyseisellä tasolla. Pukeutuminen jo koulutusvaiheessa on varmasti osa tätä henkistä kasvatusta tulevaan ammattiin. Koululla vierailee myös paljon arvovaltaisia ihmisiä eri lentoyhtiöistä ympäri maailmaa, jolloin myös oppilaiden on oltava edustuskunnossa. Lentoyhtiöpuolella pukeutumisella on tietysti suurempi rooli. Ihmiselle luonnottomassa ymäristössä matkustaja luottaa oman henkensä toisen ihmisen käsiin ja juuri pukeutumisella annetaan se ammattitaidon, luottamuksen ja osaamisen kuva. Kuten sanottua niin lentäminen ei ole mitään verkkarimiesten hommaa.

      Liiketoiminnassa Patria on kuitenkin voittoa tavoitteleva yhtiö, joten business is business, mutta siitä huolimatta koulussa on tasa-arvoinen ilmapiiri ja kaikki vetävät yhtä köyttä ja avustavat toisiaan raitojen määrästä riippumatta. Se mitä tulee patsasteluun ja kirjastossa puku päällä istumiseen on aika kaukaa haettua. Kyseisessä tapauksessa saattoi olla joku oppilas, joka meni koulun jälkeen kirjastoon lukemaan tms. Se mitä vapaa-aikana kukin tekee on tietysti täysin oma asiansa.

      Toivottavasti tällainen näkökulma toi hieman lisää näkemystä kyseiseen asiaan. Psykologia ja ajattelumaailma on kuitenkin suuri osa tätä ammattia. Onnea työn metsästykseen myös sinnekin päin ja muillekin valmistuville ja valmistuneille. Toivottavasti, jokainen omistaa vielä neljä raitaa joku päivä.

      Poista
  2. Heippa,

    Luettuani nämä kaksi kommenttia tunsin pakonomaista kommentoida pariin pikkuseikkaan. :) SIO:ssa tai Salpauslennossa ei kummassakaan käytetä minkään sortin koulupukuja. Kouluaikana jokainen saa olla ihan oma itsensä (luonnollisesti hyvän maun rajoissa), toki tuota aikuismaista ja vastuullista käyttäytymistä edellytetään - sehän on jo pääsykokeissa tehty varsin selväksi. Koulupuvun käyttö perustuu muutenkin omasta ja monen muunkin mielestä kovin vanhanaikaiseen ajattelutapaan jossa ihmisiä eräällä tavalla valetaan sopivaan muottiin, eikä anneta yksilöllisyydelle tilaa. Liikennelentäjän koulutukseen valitulla porukalla on aina moni asia yhteistä, päällimmäisenä todettu kelpoisuus ohjastamaan mahdollisesti isoakin liikennekonetta matkustajineen. Kuitenkin jokainen meistä on oma ihmisensä ja itse olenkin kokenut sen todella hienona asiana että olen saanut käydä lentokouluni ihan omissa siviilivaatteissani, yksilönä. Liikennelentäjänä työskentelevänä voin kertoa, ettei se virkapuvussa "patsastelu" mitään erityistä herkkua ole. Kaulus ja solmio puristaa, housut hiostavat (kesää odotellessa..), kengät ovat kuin tanssiaisista konsanaan ja muutenkin olo on sellainen että sitä mieluummin olisi "verkkarimiehenä" siellä ohjaamossa - vaatteet kun eivät kuitenkaan tee hyvää lentäjää. Kuitenkin tuo virkapuvun käyttö on varsin perusteltua kuten varmasti tiedät. Evakuointitilanteessa seurataan ja kuunnellaan sitä kaveria jolla on se koppalakki päässä ja raitoja hartioilla.

    Tähän koko koulupukuhommaan on hieman vaikeaa ottaa kantaa diplomaattisesti korrektilla tavalla, aiheen ollessa joillekin jopa hieman arka. Itse uskon kuitenkin että päällimmäisenä syynä Patrian ns. pukupakkoon on se, että annetaan "ulkopuolisille" ammattimainen kuva alusta asti, ehkä jopa hieman oppilaiden kustannuksella. En ole itse opiskellut Patrialla mutta työkavereinani on useita kyseisen koulun käyneitä. Jokaisessa koulussa on jotain hyvää ja jotain huonoa - heiltä en kyllä kovin suuria kehuja ole tuosta pukuhommasta saanut.

    Onnea valitsemallesi polulle ja tsemppiä työnhakuun - sitä tarvitaan.

    Terveisin,

    Verkkarimies

    VastaaPoista
  3. Hei, voin tosiaan itsekin tässä vahvistaa että Salpauslennossa ei käytetä koulupukuja lukuunottamatta tiettyjä esittelytapahtumia (esim. lentonäytöksissä).

    Mitä tuohon pukuasiaan näin muuten tulee niin itsestä on ihan mukavaa mennä omissa vaatteissa kouluun. Varsinkin nyt kun mennään aina sinne samaan luokkaan kuuntelemaan niitä samoja koulun ulkopuolisia freelancer ATPL-teoriaopettajia (joilla ei todellakaan ole sitä pukua) niin tuntuisi jotenkin hassulta laittaa puku päälle joka aamu sellaista jotenkin niin tavalliselta tuntuvaa touhua varten. Vähän niinkuin menisi viemään roskat kravatti kaulassa. Puhumattakaan että lentäisi Salpiksen mopocessnoja virkapuku päällä.

    Kuitenkin, koulupuvut ovat ihan vallitseva standardi lähes kaikissa integroitua liikennelentäjäkoulutusta antavissa kouluissa ja luulen, että Patriakin on ne valinnut ihan tietoisesti korostaakseen ammattitaitoista otetta/kansainvälisyyttä/modernia meininkiä ja jotenkin ne puvut tuntuvat kuuluvan luontevasti kyseisen koulun markkinointiin ja yleiseen olemukseen. Katsotaan vaikka Euroopan "oikeita", isoja lentokouluja: Oxford Aviation Academy, CTC Wings, FTE Jerez, Ruotsissakin esim. Scandinavian Aviation Academy. Kaikissa näissä koulupuvut käytössä, OAA:ssa jopa koneiden maalaus melkein identtinen Patrian kanssa. Eli eiköhän Salpis ja SIO ole tässä niitä poikkeuksia?

    Ei kuitenkaan mikään ihme, että Patria ja sen oppilaat saavat jatkuvasti kuulla asiasta naljailua. Elämme kuitenkin Suomen takapajulassa, ja eikös tämä ole juuri tällainen maa? :) Että ollaan vähän kateellisia, eikä oikein osata suhtautua minkäänlaisiin image/appearance-juttuihin. Kaikki tuulipuvuista poikkeava vaatetus on pröystäilyä. Vaikea uskoa että missään muussa maassa lentäjäoppilaan kirjastotyöskentelyä koulupuvussaan pidettäisiin "patsasteluna".

    Mitä tulee ensimmäisen anonyymin postaukseen niin itse näkisin paljon oudompana, jos Patrian oppilaan pitäisi koulusta tullessaan käydä ensin kotona vaihtamassa vaatteet ja mennä sitten vasta kirjastoon, ettei vaan vahingossa provosoisi ketään olemuksellaan. Ja bussissa kouluun mennessä pitäisi pukeutua johonkin kaapuun välttääkseen muille matkustajille patsastelua. Muutenkin, miten tämä pukuasia on edes niin iso juttu, tai miten se voi edes teoriassa olla "arka aihe" kenellekään. Sehän on loppujen lopuksi vain kasa valkoisia ja mustia vaatteita. Ja kyllä ne naisetkin siihen ajan myötä tottuu ja kyllästyy. Eikö? :)

    VastaaPoista
  4. Tietääkös kukaan muuten, että mihin patria siirtyy kun malmi suljetaan vai lakkautetaanko patrian toiminta?

    VastaaPoista
  5. Tuossa Malmin tapauksessa on niin paljon kaikkea pelissä, ettei sitä kenttää noin vaan suljeta. Patria nyt tuskin lopettaa toimintaansa.

    VastaaPoista
  6. Miksi joillakin perämiehillä on vain kaksi raitaa? Milloin saa kolmannen? Onko raitojen värillä väliä, kultainen vai hopea?

    VastaaPoista
  7. Kaksi raitaa löytyy second officerilta, joka yleensä toimii crew reliefinä pidemmillä matkoilla eli käytännössä matkalentovaiheessa vapauttaa toiset lentäjät lepäämään. Second officerilla on luonnollisesti pienempi liksa ja näin lentoyhtiöt pystyy säästämään jonkin verran. Kokemuksen myötä tai mikäli yhtiö tarvitsee lisää first officereita voidaan second officer ylentää ykköseksi. Myöhemmin taas kapteeniksi.

    VastaaPoista
  8. Raitojen värillä ei ole väliä. Se menee lentoyhtiön valinnan mukaan.

    VastaaPoista
  9. Joissain yhtiöissä on myös niin, että nuoremmalla perämiehellä on kaksi raitaa ja vanhemmalla kolme.

    VastaaPoista
  10. Moro. Lentoyhtiössä jossa työskentelen, on perämiehellä kaksi raitaa 1500 tuntiin saakka, jonka jälkeen saa kolmannen raidan kun on ns. kipparitunnit kasassa. Secondeja ei tietääkseni tässä maassa käytetä ja Finnairinkin pintapiloteilla on ymmärtääkseni kaksi raitaa. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

    VastaaPoista
  11. Moro. Olen itse työskennellyt kolmessa eri lentoyhtiössä, joista kahdessa ulkomailla. Yleensä försti saa suoraan kolme raitaa, mutta jotkut firmat pistää förstit alottamaan kahdella raidalla, myöhemmin sitten kolmannen. Cruise relief pilottien raidotuksesta en tiedä, kai niille perunasäkeille jotain raitoja annetaan. ;)

    -Reiska-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reilu-Reiska :D Toivottavasti niillä CR piloteilla on muutakin virkaa kuin ballastin hoitaminen :)

      Poista