sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lentelyä...

Joutuu nyt taas alkuun pahoittelemaan hiljaisuutta täällä blogissa. Lentämiseen uppoaa niin paljon aikaa ja voimia, ettei ole ehtinyt tekemään päivityksiä. Eipä tuolla nyt mitään kummallista ole tapahtunutkaan.

Viime kuukausi on mennyt mittarilentojen parissa. Tähän mennessä ei ole tullut käytyä kovinkaan kaukana Helsingistä, Jyväskylä taitaa olla pisin matka. Lähitulevaisuudessa mahdollisesti lähdetään piipahtamaan hieman pohjoisemmassa tai Suomen rajojen ulkopuolella. Viereisessä kuvassa ollaan noin kolmen kilometrin korkeudessa. Kuten näkyy niin talvella on aika musta-valkoista kaikki, hieman sinertävää sävyä tulee taivaasta.

Mittarilentämisen periaate on tietysti lentää ilman ulkoisia referenssejä vaan pelkästään koneen mittareiden avulla. Kun ulkona ei ole pilvenhattaraa niin lentoa ei tietenkään peruta vaan käytetään kuomua tai mittarilaseja, jotka peittävät näkyvyyden muualta kuin mittaripaneelista. Kuvassa minulla on kuomu käytössä. Sen kanssa lennetään melkein koko lento paitsi nousut ja laskut, jossa täytyy katsoa ulos.




Lennot pyritään suorittamaan pareittan, jotta takapenkillä oleva oppilas pystyisi seuraamaan toisen oppilaan suoritusta ja myös sitä kautta oppia mahdollisista virheistä. Silloin kun ei olla lentovuorossa niin takapenkillä pääsee nauttimaan mukavasta kyydistä ja kauniista maisemista. Videossa lennetään pilven topissa eli pilven ylärajassa, jossa koneen vauhti realisoituu hyvin kun on vertailukohde omaan nopeuteen.

Välillä kun tullaan takaisin Malmille niin tehdään lähestyminen Helsinki-Vantaalle, mutta ei tulla kuitenkaan laskuun saakka koska laskeutuminen He-Va:lle maksaa maltaita vaan jatketaan siitä suoraan Malmille. Vantaalta Malmille ei lennä kuin pari minuuttia, mutta opetusta tulee runsaasti kun pääsee tekemään erilaisia lähestymisiä eri suunnista Vantaalle. Tässä videossa tehdään kyseinen matalalähestyminen kiitotielle nro 15.

Käytiin Turussa lounaalla ja sitten takas reitille.
Cirrus-vaihe kokonaisuudessaan ei olekaan kovin pitkä. Tuntuu, että vasta aloittelin lentämään sillä, mutta enää ei ole jäljellä kuin kymmenisen tuntia, johon sisältyy myös välitarkastuslento. Välitarkastuslennolla käydään jonkun opettajan kanssa lennolla, joka ei ole aikaisemmin antanut sinulle mittariopetusta ja hän varmistaa että olet vaadittavalla tasolla jatkaaksesi seuraavaan vaiheeseen.

Seuraava vaihe onkin monimoottoriteoriat josta monimoottori simuihin ja lentoihin.


Näin se aika vaan juoksee. Ei ole enää kovin montaa kuukautta valmistumiseen. Tässä himan kuvia mitä on tullut napsittua sieltä sun täältä viimeisen kuukauden aikana.






Malmi ja Malmin lentoasema


Helsinki-Vantaa



Helsinki-Vantaa
Näillä taas mennään. :)

- Igor

2 kommenttia:

  1. Upean näköistä touhua tuo topissa lentäminen! Erittäin hieno video :)

    VastaaPoista