perjantai 7. kesäkuuta 2013

Missä on Euroopan tyylikkäimmät lentoemot?

Ensi viikolla alkaa simulaattorilennot, joten koulu alkaa taas edetä eteenpäin. Tässä hieman aihealueen ulkopuolelta, mutta kuitenkin ilmailuun liittyen.

Lentoemännät ovat osa ilmailukokonaisuutta ja pukeutuminen antaa arvoa sekä kunniotusta sitä työtä tekevää kohtaan, sama pätee lentäjiin. Pukeutuminen antaa tietyn vaikutelman itsestään ja sillä on tarkoitus myös vaikuttaa muihin ihmisiin. Tyylikäs asu arvomerkkeineen antaa ihmisestä luotettavan kuvan, joka tuo matkustajille turvallisuuden tunnetta, että he ovat osaavissa käsissä. Kukaan ei varmastikkaan olisi innoissaan jos lentohenkilökunta tulisi farkuissa tai shortseissa lentämään konetta tai tarjoilemaan kahvia.

Tutkimus suoritettiin alkuvuodesta, joten se on hieman vanhentunut, mutta laitanpahan sen tänne nyt kuitenkin, mikäli joltakin se jäi huomaamatta. Tutkimuksen suoritti skyscanner, joka auttaa matkustajia löytämään halvimmat lennot vertaamalla lentoyhtiöiden hintoja keskenään.

Ensimmäiselle sijalle päätyi venäläinen kansallislentoyhtiö Aeroflot. Kesällä emännät käyttävät puna-oranssia asua ja talvella tummansinistä kultaisine yksityiskohtineen, joilla he ansaitusti vievät voiton. Näin kommentoi Venäjän Skyscannerin johtaja: "Venäjän matkustahenkilökunta on tunnetusti erittäin lumoava, ja se on hyvin arvostettu ja haluttu ammatti. On mahtavaa nähdä, että epäonnistuttuamme saada tunnustusta yleisestä muodista aikaisemmissa tutkimuksissa, venäläisen lipun alla purjehtiva matkustahenkilökunta pystyy osoittamaan, että venäläisillä on kuitenkin erittäin hieno tyylitaju!"

Venäjän lentoemännät ovat tunnettuja myös aikaisemmista tapauksista. He ovat mm. julkaisseet alastonkalenterin lentokoneiden kanssa sekä vähän aikaa sitten otsikoissa ollut emo, joka näytti keskisormea matkustajille heidän selän takana ja laittanut kuvan facebookiin (mitäköhän senkin päässä on liikkunut).

No, mutta ketkäs muut ovat päässeet sijoille. Mainittakoon, että Finnair pääsi myös listoille eikä sinne häntäpäähän edes... vaikka asu muistuttaakin Star Trekiä :). Tässä lista kokonaisuudessaan:

1. Aeroflot
2. British Airways











3. Lufthansa
4. Air France









6. FlyBe

5. Finnair









7. Turkish Airlines
8. Alitalia











9. easyJet
10. Ryanair













China Eastern Airlines
Aasiasta tehtiin samanlainen tutkimus ja lista on seuraava:

1. China Eastern Airlines
2. Asiana Airlines
3. Virgin Australia
4. Air China
5. China Southern Airlines
6. Air Asia
7. Singapore Airlines
8. Korean Air
9. Philippine Airlines
10. Jeju Air

0 kommenttia: