tiistai 3. heinäkuuta 2012

My First Flight!

Huhhahhei!!

Vihdoin ja viimein tämäkin etappi on saavutettu. Pitkään odotettu lentäminen on toteutunut nyt käytännössäkin. Pakko tosin myöntää, että ei ollut aivan sellainen ensilento mitä olen ajatellut. Asiaa oli niin mahdottoman paljon ja kuumuus oli niin sietämätön, että lennolta ei jäänyt mieleen kuin se koneen ohjaus tietyssä vaiheessa.

Tehtävien määrä on todellakin erittäin suuri siellä taivaalla. Se on tietysti täysin normaalia, että meidän kapasiteetti ylittyi heti taivaalle noustessa ja meitä oltiin siitä varoitettukin. Tuntui, että kaikki mitä viimeisen puolentoista kuukauden aikana oli opittu, hävisi täysin muistista. Kaikki navigaatio tai suuntavaisto oli täysin hukassa kun piti saman aikaisesti hoitaa ohjaus ja kommunikointi.

Hienoa on kuitenkin se, että tämä on täysin normaalia ja kaikki oppilaat käyvät saman läpi. Pikkuhiljaa tässä alkaa sisäistämään yhä enemmän asioita ja jo huomenna meidän pitäisi lentää täysin itsenäisesti koko lento. Nyt täytyy läväyttää jälleen kirja auki ja lukea kaikki seikat lennon aikana tapahtuvasta toiminnasta, jotta huomenna olisi hieman valmistautuneempi.

Tässä hieman kuvia tästä päivästä :)

0 kommenttia: